Espanjalaiset rakastavat ruokaa ja juomaa, ja panostavat paljon aterioiden tekemiseen kotonaan. Ruokailu on koko perheen yhdessäolohetki ja varsinkin iltaisin ruokailu saattaa kestää useamman tunnin, varsinkin jos on vieraita käymässä. Espanjan Aurinkorannikko on täynnä erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Varsinkin kesällä erilaisia ruokailumahdollisuuksia löytyy rannikon jokaisesta kaupungista sadoittain.

On mahdollista syödä hyvin luksusravintolassa, tai tilata pikaruokaa pikaruokalassa. Pikkunälkään on olemassa paljon kahviloita ja tapasbaareja, joissa voi nauttia kahvin kanssa hiukopalaa melkeinpä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tapakset ovat pieniä annoksia, joita voidaan tilata ennen varsinaista ateriaa alkupaloiksi, tai nauttia muuten vaan kahvitellessa ystävien kanssa.

15.10.2008
Herkkuja Mustalta Mereltä
08.10.2008
Ruokaretkikunta tuli, näki ja koki Andalusian
07.05.2008
Kuohuviinin käsittely
23.04.2008
Tölkkiviinin taikaa
02.04.2008
Perinteitä kunnioittaen
26.03.2008
Kesäviinit Espanjasta Suomeen?
26.03.2008
Kevät toi kevät toi... Chiringuiton
12.03.2008
Espanjan viinien alueelliset laatuluokitukset
05.03.2008
Romantiikan nälkään
27.02.2008
Viinitilan vuosi
13.02.2008
Jotain ihanaa ja makeaa
23.01.2008
Keittiön ovi auki koko maailmaan
19.12.2007
Jouluruokaa Espanjassa
06.12.2007
Viini ja tammi, osa 2/2
24.10.2007
Ilmastonmuutos ja viinin viljely 1/2 - liikaa lämpöä ja liian vähän vettä
24.10.2007
500gr lihaa
12.09.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Malaga - makeita viiniherkkuja
16.05.2007
Miksi punaviini punastuttaa?
16.05.2007
Gazpacho - kylmä vihannesjuoma
Mari Carmenin keittiössä
09.05.2007
Espanja - rypäleiden viidakko
09.05.2007
Habas con jamón
Mari Carmenin keittiössä
02.05.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
Cava –maailman myydyin kuohuviini
25.04.2007
Boquerones al limón
Mari Carmenin keittiössä
25.04.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Rias Baixas - Albariño-rypäleen valtakuntaa
18.04.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Navarra - Perinteitä kunnioittaen uuteen aikaan
18.04.2007
Queso en aceite
Mari Carmenin keittiössä
11.04.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Campo de Borja - Identiteettiä etsimässä
11.04.2007
Lihamuhennos
Mari Carmenin keittiössä
03.04.2007
Arrope – dulce de uvas
Mari Carmenin keittiössä
03.04.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Almansa - Välimeren ja mantereen, perinteiden ja uudistusten rajalla
28.03.2007
Peruna- ja papusalaatti
Mari Carmenin keittiössä
28.03.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Vinos de Madrid - Perinteistä modernismiin
21.03.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Utiel Requena - pieni mutta potentiaalinen
21.03.2007
Tonnikalapasteija
Mari Carmenin keittiössä
14.03.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Bullas - Monastrellin valtakuntaa
07.03.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Cigales - Omaa suuntaa etsimässä
07.03.2007
Leche frita – paistettua maitoa
Mari Carmenin keittiössä
28.02.2007
Torrijas – köyhät ritarit
Mari Carmenin keittiössä
28.02.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
DO Toro - Espanjan seuraava viini-ihme?
21.02.2007
Natillas con galletas
Mari Carmenin keittiössä
21.02.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja.
DO Bierzo
14.02.2007
Perunamunakas (kahdelle)
Mari Carmenin keittiössä
14.02.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja.
DO Cariñena
07.02.2007
Manzanas al horno – uuniomenat
Mari Carmenin keittiössä
07.02.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja.
DO Jumilla
07.02.2007
Riofrion kaviaari aikoo valloittaa maailman laadulla
31.01.2007
Migas (6 hengelle)
Mari Carmenin keittiössä
31.01.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja
Espanjalaisten viinitilojen uudet tuulet
24.01.2007
Artikkelisarja esittelee lyhyesti Espanjan viinialueita sekä moderneja, korkeatasoisia viinitiloja.
Espanjalaisten viinitilojen uudet tuulet
24.01.2007
Cazuela de patatas con rape
Mari Carmenin keittiössä
30.11.2006
Les Hombres del Gourmet pitää hauskaa keittiössäkin
23.11.2006
Rioja viini - ranskalaista alkuperää
08.11.2006
Kansi auki makujen maailmaan.
26.10.2006
Perinteissä sherryn salaisuus
19.10.2006
Kun nälkä yllättää kipitä rantakadulle! Sieltä löydät mitä etsitkin.




Sähköposti:

Salasana:





Päivitetty:

08.09.2010
klo 13:49